Bo LKV valitsi digitaalisen markkinoinnin kumppaniksi OIKIOn

Lukuaika min

Kiinteistönvälityksen edelläkävijä Bo LKV valitsi uudeksi digitaalisen markkinoinnin kumppaniksi OIKIOn.

Vuonna 2015 perustettu Bo LKV on kasvanut kuudessa vuodessa alan merkittäväksi toimijaksi, joka on arvionsa mukaan kaikissa kasvukeskuksissa kolmen suurimman välitysliikkeen joukossa. Alusta alkaen Bo LKV on erottautunut kilpailijoistaan innovatiivisella ja kiinnostavalla markkinoinnilla sekä alan laadukkaimmilla myyntivalokuvilla ja -stailauksella. Hyvä esimerkki edelläkävijyydestä on myös maaliskuussa lanseerattu uusi palvelu Bo App, jonka jonka avulla Bo LKV:n asiakkaat tietävät koko ajan missä vaiheessa asunnon myynti on.

Bo LKV kilpailutti uuden digitaalisen markkinoinnin kumppanin tuoreeltaan ja kumppaniksi valikoitui OIKIO. Yhteistyö kattaa web-analytiikan, hakukoneoptimoinnin, hakumainonnan, Facebook-mainonnan ja tukea Linkedin-mainontaan. Yhteistyön tavoitteena on kasvattaa Bo LKV:n liiketoimintaa hyödyntämällä yhä tehokkaammin digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet. 

“Valitsimme uudeksi kumppaniksemme OIKIOn, koska haemme voimakasta kasvua kilpaillussa markkinassa. Tunnistimme tulospohjaisessa tekemisessämme selkeitä kehitystarpeita, joista keskustelimme useamman asiantuntijatoimiston kanssa. OIKIOn näkemykset ja innovatiiviset ratkaisut vakuuttivat, kertoo Bo LKV:n markkinointijohtaja Hannele Berglund. 

“Bo LKV:n kunnianhimoiset tavoitteet, edelläkävijän vaatimukset ja heidän vahva inhouse-osaaminen asettaa meille mukavasti haastetta, mikä tekee asiakkuudesta meille erittäin innostavan”, kommentoi OIKIOn Programmatic & Paid Social Consultant Mikko Hirvonen.

 

Bo Family Group syntyi palavasta halusta tarjota asuntokaupan ostajille ja myyjille parempaa palvelua. Palvelua, joka olisi ajankohtaisempaa, raikkaampaa, visuaalisempaa, kokonaisvaltaisempaa, koskettavampaa ja vaikuttavampaa kuin kenelläkään muulla. Vuonna 2015 perustettu Bo on laajentunut pienestä turkulaisesta toimistosta alan nopeimmaksi kasvajaksi ja johtavaksi brändiksi Suomessa. Yhtiön enemmistöomistajana toimii kotimainen pääomasijoitusyhtiö Saari Partners. www.bo.fi

 

OIKIO Digital Performance Agency Oy on digitaalisen myynnin ja markkinoinnin asiantuntijatoimisto. OIKIO on erikoistunut web-analytiikkaan, hakukoneoptimointiin ja online-mainonnan optimointiin. OIKIO työllistää +30 digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaa. Poikkeuksellisen tyytyväisistä asiakkaista kertovat toistuvasti 90:n ylittävä NPS-luku sekä Vuoden toimisto 2018-, 2019- ja 2020 -tutkimuksien voitot markkinointiteknologiatoimistojen kategoriassa.

Niilo Relander

Advisor

Olen kaupallisesti orientoitunut digitaalisen liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittäjä. Alalla olen työskennellyt vuodesta 2007 ja viimeiset yhdeksän vuotta Suomen tunnetuimmissa web-analytiikkataloissa.