NEW GIRL – työskenteleminen OIKIOlla

“Haussa SEOmimmi!”, OIKIO olisi yhtä hyvin voinut mainostaa avointa työpaikkaansa tämän kaltaisella otsikolla, sillä niin nappiin minulle iski OIKIOn avoin positio alkuvuodesta. Muutama kuukausi eteenpäin, ja olen Junior SEO Consultant sekä ensimmäinen naispuolinen työntekijä OIKIOlla.

OIKIOlla työskentelyn lisäksi kehitän osaamistani Aalto-yliopistossa Informations & Service Management -linjalla, Business Analytics -pääaineella. Ensikosketukseni SEOon, linkinrakennukseen, markkinointikampanjoiden parissa työskentelyyn sekä ylipäätään all-things-digital, sain työskennellessäni Rocket Internet -verkostoon kuuluvassa startupissa Saksassa.

Pientä SEOilua

Aloittaessani OIKIOlla tiesin mitä tulen tekemään, SEOilemaan. Olinpa väärässä.

Totta kai myös SEOilen, optimoin sivustoja hakukoneita silmällä pitäen, mutta käsitykseni siitä mitä kaikkea tähän funktioon kuuluu ja mitä kaikkea hakukoneoptimointi kattaa, on laajentunut huimasti. Puhuessani hakukoneoptimoinnista ihmisten kanssa joille käsite ei ole entuudestaan kovin tuttu, kohtaan usein ennakkoluuloja: ”SEO, eli käyt vähän verkkosivuilla heittelemässä avainsanoja otsikoihin?” Väärin, ja kuten tulin huomaamaan, OIKIOlla vielä erityisen väärin.

OIKIOlla työskennellessäni olen päässyt laajentamaan SEO-osaamistani huomattavasti. Olen esimerkiksi tehnyt teknisiä auditteja asiakkaille, jolloin crawlaillessani esiin sivustojen sisälleen syömiä teknisiä virheitä, olen rakastunut aina vain uudelleen ScreamingFrogiin sekä Ahrefsiin -työkaluina. Olen saanut tilaisuuden optimoida sivustojen nopeutta, tehdä kampanja-outreachia tunnetulle matkailualan yritykselle, kehittää sivustojen sisältöä, suunnitella kampanjoita, kehittää sivustojen sisäistä navigointia, työstää tarjouksia yhdessä koko tiimini kanssa, sekä totta kai, lyödä niitä avainsanoja otsikoihin – tämä tosin huomattavan pienenä osana sitä mitä minä, ja me teemme.

Odotuksia & pöytäfutista

Aloittaessani OIKIOlla odotukseni olivat kovat, sekä itseäni että koko tiimiä koskien. Olin saanut todella hyvän kuvan OIKIOn kundeista, ja siitä millä otteella he tekevät töitä ja suhtautuivat asiakkaisiin.

Odotukseni vastasivat hyvin sitä todellisuutta mikä minut kohtasi aloittaessani OIKIOlla – työtä tehdään kovalla fokuksella, mutta samalla meillä on hauskaa. Vitsejä lentää laidasta laitaan hallitsemastani toimiston pöytäfutiksen mestaruudesta työkaverin minuutin tarkkaan sisäiseen ruokailukelloon. Hallitsen muuten oikeasti sitä mestaruutta, saa tulla haastamaan.

 

Kuvakaappaus toimiston Slack-keskustelusta

 

Odotukseni koskien sitä mitä pääsen työtehtävieni puitteissa tekemään ovat jo ylittyneet – tiedän että minun ei tarvitse kuin pyytää, ja voin päästä osalliseksi itselleni mielenkiintoiseen projektiin.

Tulevaisuuteni OIKIOlla näyttää ruusuiselta. Ruusuinen tarkoittaen haastavaa, mielenkiintoista ja mielekästä. Odotan erityisesti esimerkiksi dashboardien rakentamiseen perehtymistä, sekä minulle suunniteltua perehdytysohjelmaa analytiikkaan aiempaa syvemmällä tasolla. En tulevaisuudessakaan näe haastajia itselleni pöytäfutiksessa, mutta onneksi työssä haasteet eivät tule näiden kundien kanssa loppumaan.

Hustling through – huimalla tahdilla haasteita

OIKIOlla työskentelyn parhaat puolet voi kiteyttää termiin “luottamus”.

On todella mielekästä olla töissä, kun tietää että esimies sekä koko tiimi luottavat osaamiseesi ja antavat siten tilaa viedä projektit läpi omalla tyylillä ja itsenäisesti.

Kuitenkin, vaikka tilaa ja luottoa itsenäiseen tekemiseen löytyy, ei se merkitse sitä etteikö tukea sekä opastusta tarjottaisi, ja saisi pyytämällä. Olenkin jo päässyt tutustumaan melkein jokaisen työkaverini erikoisalueeseen, ja tiedän että voin lähestyä heistä ketä tahansa halutessani oppia lisää tai kaivatessani apua työskennellessäni. On ollut todella mieluisaa olla töissä, kun työilmapiiri ei ole valvova tai rajoittava, mutta samalla joku kuitenkin muistaa aina välillä tarkistaa miten menee ja voiko tukea tarjota.

Annin ensimmäinen päivä OIKIOlla.

Luottamukseen liittyy kiinteästi myös haasteet. On älyttömän hienoa, että toimistolla ei tuijoteta kertyneitä kuukausia, vaan osaamisen kehittymistä. Sitä mukaan kun uudet työkalut alkavat olla hallussa, osaaminen kehittyy ja näkemys oman tekemisen kanssa vahvistuu, heittävät tiimikaverit myös isompia haasteita ja monimutkaisempia projekteja joiden kanssa painia. Työt eivät todellakaan lopu kesken, eikä tahti projektien parissa hidastu kesääkään kohden.

Myös työskentelytapojemme läpinäkyvyys tekee työstä nautittavaa, ja on osa OIKIOlla työskentelyn parhaita puolia. Emme tee työtä pimennossa ja lähetä sitten kuukausittaisia raportteja asiakkaille, vaan jaamme datan helposti seurattavassa muodossa asiakkaiden kanssa reaaliajassa ja pyrimme kommunikoimaan proaktiivisesti.

Itselleni tämä sopii työskentelymuotona erinomaisesti, sillä se helpottaa asiakkaiden ymmärtämistä sekä vahvistaa tunnetta siitä, että kehitämme asioita yhdessä eteenpäin.