Simo Ahava Advisor-rooliin OIKIOlle

Lukuaika min

Simo Ahava vahvistamaan OIKIOn asiantuntijoiden osaamiseen ja yhtiön teknologiaan liittyvää kehitystyötä uudessa neuvonantajan roolissa. 

Olemme rakentamassa OIKIOn seuraavaa kasvuvaihetta ja kuluneen vuoden aikana olemme tehneet lukuisia uusia nimityksiä jakamalla yhä laajemmin liiketoiminnan kehitys- ja johtotehtäviä meillä kasvaneille asiantuntijoille. Kasvu luo oikiolaisille paremmat edellytykset toteuttaa missiotamme ja tavoitella pysyvästi kunnianhimoisten yritysten tuloskeskeisen digitaalisen markkinoinnin suunnannäyttäjän roolia sekä alan parasta työympäristöä.

Tulevien vuosien kasvua varten olemme nimittäneet jokaiselle osaamisalueelle erillisen kompetenssivastaavan (Lead Consultant), jonka vastuulla on kompetenssialueen kehitystyön vauhdittaminen. Syksyllä julkistimme uuden Tech Lead -roolin johtamaan OIKIOn omaa teknologiakehitystä.

Nyt aloitamme yhteistyön Simo Ahavan kanssa. Simo toimii Advisor-roolissa, jossa hän säännöllisesti sparraa OIKIOn osaamisalueiden ja teknologiakehitykseen liittyvää kehitystyötä. Neuvonantajan roolissa Simo pystyy hyödyntämään pitkäaikaista kansainvälistä kokemustaan web-analytiikan huipulta ja kasvuyrityksien sparrauksesta VC-maailmasta.

Strategianamme on keskittyä kapeaan tarjoomaan ja edustaa osaamisalueillamme kansainvälisesti alan parasta osaamista. Omalla teknologiakehityksellä tavoittelemme manuaalisen työn automatisointia, jolla kasvatamme asiantuntijoidemme työn mielekkyyttä, tehostamme asiakastyötä sekä pyrimme tuottamaan yhä suuremman arvon asiakkaillemme. 

“OIKIO on Suomen mielenkiintoisimpia markkinointialan yrityksiä. Asiakkaat kunnioittavat heitä, ja työntekijät viihtyvät yrityksessä erinomaisesti. He ovat onnistuneet lyhyessä ajassa lyömään läpi haastavassa toimialassa, joka näkyy yrityksen kasvuluvuissa ja palkintokaapin sisällössä. Olen innoissani, että pääsen sparrailemaan nyt yrityksen sisäistä kasvua. Omien työkalujen ja teknologioiden kehitys auttaa virtaviivaistamaan yrityksen omaa tekemistä, mutta voi myös poikia mielenkiintoista uutta liiketoimintaa tulevaisuudessa”, kommentoi Simo Ahava tuoretta yhteistyötä.

 

Simo Ahava on kansainvälisesti yksi tunnetuimpia web-analytiikan asiantuntijoita. Hän on toiminut vuodesta 2014 alkaen Google Developer Expert -roolissa Google Analytics- ja Google Tag Manager -tuotteille. Simo työskentelee päivätöinään osakkaana 8-bit-sheepissa. Simo on aikaisemmin työskennellyt Reaktorilla, NetBoosterilla ja Innofactorilla. 

 

OIKIO Digital Performance Agency Oy on digitaalisen myynnin ja markkinoinnin asiantuntijatoimisto. OIKIO on erikoistunut web-analytiikkaan, hakukoneoptimointiin ja online-mainonnan optimointiin. OIKIOn asiakkaita ovat mm. ebookers, DNA, Ilmarinen, LähiTapiola, Metso Outotec, Laakkonen, Technopolis, Suomalainen Kirjakauppa, Kesko ja YIT. OIKIO työllistää n. 25 digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaa. Poikkeuksellisen tyytyväisistä asiakkaista kertovat toistuvasti 90:n ylittävä NPS-luku sekä Vuoden toimisto 2018-, 2019- ja 2020 -tutkimuksien voitot markkinointiteknologiatoimistojen kategoriassa.

 

Niilo Relander

Advisor

Olen kaupallisesti orientoitunut digitaalisen liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittäjä. Alalla olen työskennellyt vuodesta 2007 ja viimeiset yhdeksän vuotta Suomen tunnetuimmissa web-analytiikkataloissa.