Emilia Lehto

Web Analyst

Kerro lyhyesti itsestäsi

Ennen web analyytikoksi hyppäämistä työskentelin pitkään mm. rahoitus- ja majoitusalalla. Halusin kuitenkin kehittää uraani digitaalisempaan suuntaan ja kaipasin vaihtelua asiakasrajapinnassa työskentelylle. En ollut vielä aivan varma mihin rooliin haluaisin päätyä, joten hain Tukholman Hyper Islandiin opiskelemaan Digital Data Strategist -koulutusohjelmaan. Opiskellessa pääsin tutustumaan laajasti eri digimarkkinoinnin kanaviin ja työkaluihin, sekä web analytiikkaan. Lopulta työharjoittelun aikana web analytiikka vei minut mennessään ja tällä oppimispolulla ollaan edelleen.

Miksi olen digitaalisen markkinoinnin konsultti?

Intohimoni analytiikkaan syttyi, kun ymmärsin miten paljon kuluttajan käyttäjäkokemusta digitaalisissa palveluissa voi parantaa dataa hyödyntämällä. Etenkin yhdistelemällä dataa eri lähteistä on mielenkiintoista löytää esim. verkkokauppojen sisällä olevat pullonkaulat ja kipupisteet, joita lähteä kehittämään ja sitä kautta parantaa myös liiketoiminnan tulosta.

Konsultin työssä parasta ovat vaihtuvat projektit, jatkuva oppiminen ja tutustuminen eri toimialoihin asiakkuuksien kautta. Pidemmissä asiakassuhteissa hienointa on päästä seuraamaan työn tuloksia pidemmällä aika välillä sekä tiivis kumppanuus asiakkaiden kanssa.

Mistä ammatillisista saavutuksista olet ylpeä?

Henkilökohtaisesti olen ylpeä, että olen päässyt oppimaan uutta ja vaihtanut määrätietoisesti alalle jossa viihdyn. Lisäksi olen kehittynyt paljon myös teknisesti, mikä on vaatinut proaktiivisuutta ja täysin uuteen maailmaan sukeltamista. Viimeisimpänä saavutuksena pidän pääsyä OIKIO:lle, jossa pääsen kehittämään ammattitaitoani alan huippuosaajien seurassa.