Mikko Hirvonen

Head of Paid Social & Programmatic

Tervetuloa profiiliini, hauska tutustua! Olen digitaalisen markkinoinnin ammattilainen, joka on viimeisen seitsemän vuoden aikana kasvanut ja kehittynyt asiantuntijana ja tiiminvetäjänä. Olen urani aikana toiminut monipuolisesti eri markkinoinnin tehtävissä, niin asiakkaiden, median kuin toimistojenkin puolella. Viime vuodet olen saanut työskennellä taitavien asiantuntijoiden ympäröimänä ja vastata tiimimme palvelualueesta.

Olen erityisen vahva asiakassuhteissa ja nautin toimialoista, joissa ostoprosessi on pitkä. Haastan itseäni tarjoamaan puhuttelevaa mainontaa jokaisessa ostopolun vaiheessa ja tunnistamaan hetken, kun tarve tuotteelle tai palvelulle herää. Olen työskennellyt viime vuodet asuntojen ja autojen toimialoilla. Siinä sivussa olen myös päässyt tekemään yhteistyötä tuloshakuisten verkkokauppojen ja b2b-liidien parissa.

Parasta työssäni ovat ne hetket, kun yhdessä asiakkaiden kanssa löydämme ratkaisun tarpeeseen. On mahtavaa nähdä, kuinka omalla panoksellani voin auttaa asiakkaiden liiketoiminnan kasvua ja saada aikaan mitattavia tuloksia.

Vapaa-aikani vietän urheillen ja luonnossa liikkuen. Kestosuosikkejani ovat hiihto, pyöräily ja juoksu. Uusin kiinnostukseni löytyy kalliokiipeilystä, sillä siinä yhdistyvät itsensä haastaminen ja upeat maisemat.

Olen valmis tuomaan osaamiseni ja innostukseni digitaalisen markkinoinnin kehittämiseen ja auttamaan yritystäsi saavuttamaan tavoitteensa. Yhdessä voimme luoda onnistumisia ja nauttia matkasta!

Sanottua Mikosta:

Kun Mikko saapuu palaveriin hän on aina valmistautunut huolella ja hänellä on takuuvarmasti aina ideoita ja ratkaisuja tuoda pöytään kuin pöytään. Mikolla on erinomainen kyky nähdä kokonaisuuksia ja hänen mukaan tempaava innokkuus saa tiimin syttymään ja työskentelemään yhdessä kohti yhteisiä päämääriä.