Ohjelmallinen mainonta

Kolme toimintaperiaatettamme ovat läpinäkyvyys, edunvalvonta ja datafiksuus. Toimintamme tavoitteena on asiakkaan ymmärryksen kasvattaminen, tulosten parantaminen monikanavaisella mainonnalla sekä analytiikan ja teknologian hyödyntäminen kasvun mahdollistamiseksi.

Syyt tehdä ohjelmallista mainontaa kanssamme

Läpinäkyvyys

TÄYSI LÄPINÄKYVYYS

Läpinäkyvyys tarkoittaa meille sitä, että asiakkaamme tietävät aina budjettinsa käyttötarkoitukset ohjelmallisessa mainonnassa. Haluamme kasvattaa asiakkaamme ymmärrystä toimimalla läpinäkyvästi ja avaamalla asioita proaktiivisesti. Läpinäkyvyys on myös sitä, että asiakkaamme omistavat oman halunsa mukaan työkalut ja kampanjadatan itse, joita me kumppanina lainaamme.

MONIKANAVAISUUS

Mainonnan ostaminen ja kontrollointi tapahtuu yksittäisiltä itseostoalustoilta, jolloin kokonaisuutta pystytään hallinnoimaan yhdestä paikasta. Tavoitamme kohdeyleisöt oikeilla viesteillä, oikeaan aikaan koko mediapäivän ajan sieltä, missä he liikkuvat.

Edunvalvonta

EDUNVALVONTA

Syvä näkemyksemme digitaalisen mainonnan kentästä säästää ja tehostaa asiakkaamme mediabudjettien käyttöä. Kerromme ja näytämme asiakkaillemme, mihin eurot kannattaa sijoittaa ja mitä kannattaa kokeilla kasvun saavuttamiseksi.

Ohjelmallisen mainonnan kanavat

DISPLAY-MAINONTA

Perinteinen bannerimainonta sopii ostoputken kaikkiin vaiheisiin ja valittavana on monipuolisesti erilaisia mainosformaatteja aina pienemmistä bannerikoista näyttäviin korkean huomioarvon haltuunottoihin. Keskitämme ostot laadukkaisiin ja bränditurvallisiin medioihin sekä optimoimme mainosten näkymistä ylätasolla kohti mahdollisimman korkeaa viewabilityä. Ainoastaan nähdyllä mainoksella voi vaikuttaa.

VIDEOMAINONTA

Videomainonta on tehokas digitaalisen markkinoinnin muoto, joka hyödyntää liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Sen päätarkoitus on lisätä brändin näkyvyyttä sekä markkinoida tuotteita tai palveluita tehokkaasti visuaalisten ja äänellisten elementtien avulla. Mainonta voidaan kohdentaa myös pelkästään bigscreen CTV-laitteisiin, jolloin sitä voidaan verrata lineaariseen televisio-mainontaan.

DIGITAALINEN ULKOMAINONTA eli DOOH

Digitaalinen ulkomainonta eli DOOH on vaikuttava brändimainonnan keino, jolla tavoitat kaikki kohderyhmät iästä ja paikkakunnasta riippumatta. Vaikka kyseessä on massamedia, jossa mainosnäyttö tavoittaa aina useamman silmäparin kerralla, on sen kohdentamismahdollisuudet monipuoliset. Mainontaa voi kohdentaa ajan, sijainnin, kohdeyleisön sekä kontekstin perusteella esimerkiksi lentokentälle tai kauppakeskuksiin. Mainospinnat ovat huomioarvoltaan todella korkeita eikä niitä voi ohittaa.

DIGIAUDIO

Digiaudiomainonta on tapa tavoittaa yleisöjä, jotka kuluttavat paljon aikaa äänisisältöjen parissa, kuten podcastien tai suoratoistomusiikin kuunteluun. Se tarjoaa myös mahdollisuuden personoida mainoksia ja kohdentaa niitä tarkasti halutuille kohdeyleisöille. Mainontaa ostetaan perinteisen bannerimainonnan tapaan mainosnäyttöihin (CPM) pohjautuen.

NATIIVIMAINONTA

Natiivimainonta on mainonnan muoto, joka pyrkii sulautumaan saumattomasti ympäröivään sisältöön, kuten uutis- ja aikakauslehtimedioiden verkkosivustoihin ja sovelluksiin. Natiivimainonnalla nostat omia sivustoltasi löytyviä artikkeleita mainontaan laadukkaassa suomalaisessa mediaympäristössä ja ohjaat käyttäjiä omaan mediaan.

Ota yhteyttä ohjelmallisesta mainonnasta

Alla olevasta napista klikkaamalla voit täyttää lyhyen lomakkeen, jonka jälkeen olemme sinuun yhteydessä vuorokauden sisällä.