Huippumielenkiintoisia asiakastöitä ja nopeaa kasvua

Samaan aikaan kun alkukevät on edennyt kesään, olemme onnistuneet lunastamaan paikan monien asiakkaiden analytiikan ja digitaalisen markkinoinnin suunnannäyttäjänä.

Olen todella innoissani meidän tiimin vahvasta alusta ja kevään aikana useista voitetuista kilpailutuksista, joissa asiakkaat ovat päätyneet valitsemaan OIKIOn kumppaniksi valintakriteereinään näkemyksellisyys, näytönhalu ja aito innostuneisuus asiakkaan liiketoimintaa kohtaan.

Mahtavinta on kuitenkin ollut saada palvella huippumielenkiintoisia asiakkuuksia ja tehdä töitä ennen kaikkea asiakkaiden ehdoilla. Tässä postauksessa avaan muutamien esimerkkien kautta minkälaisia projekteja olemme tällä hetkellä meidän kunnianhimoisten asiakkaidemme kanssa työstämässä.

1. Globaali SEO-strategia ja digikyvykkyyksien rakentaminen maaorganisaatioille

Suomalainen pörssiyhtiö valitsi meidät äskettäin strategiseksi kumppaniksi globaalien digitaalisen markkinoinnin kyvykkyyksien rakentamiseen ja erityisesti kansainvälisen SEO-strategian suunnitteluun. Asiakkaamme haasteena on kymmenet maaorganisaatiot, joiden lähtötaso vaihtelee digikypsyydessä. Vastasimme haasteeseen rakentamalla heille maturiteettimallin, jonka avulla pystymme asiakkaamme johdon kanssa seuraamaan lokaalien maturiteettitasojen kehittymistä.

Samalla luomme lokaalien maaorganisaatioiden käyttöön prosesseja ja kyvykkyyksiä, jotta organisaatiot voivat toimia mahdollisimman autonomisesti, mutta ohjatusti noudattaen yhteistä strategiaa.

2. Terveysalan asiakkaalle teemoituksen avulla SEO-roadmap loppuvuodelle

Terveysalan asiakkaalle maksuton hakukoneliikenne on erittäin arvokasta ja sitä halutaan kehittää jatkuvasti. Tehokkaimman strategian määrittämiseksi asiakkaan sivusto jaettiin 16 eri sisältöteemaan, joita ryhdyttiin vertailemaan kilpailevien toimijoiden sivustojen kanssa. Kaikkiaan teemat sisälsivät lähes 2500 yksilöllistä avainsanaa, joita ei olisi mitään järkeä seurata yksikköinä, vaan osana laajempaa teemaa.

Teemoituksen avulla pystyimme tunnistamaan selkeitä kehitysmahdollisuuksia, joiden avulla voimme asiakkaan kanssa kehittää taktisesti teemoja, joissa on suurimmat potentiaalit voittaa. Teemoituksen avulla saimme rakennettua yhteisen roadmapin loppuvuodeksi ja sitoutettua talon organisaation myös tuottamaan uutta sisältöä.

3. A/B-testissä kokonainen sivusto

Yksi asiakkaistamme on suomalainen oman toimialansa johtava SaaS-yritys. Usein A/B-testeillä testataan pienempien asioiden vaikutusta, kuten eri elementtien tai toimintakehoitteiden toimivuutta.

Tällä hetkellä meillä on tämän asiakkaamme kanssa A/B-testi käynnissä, jossa testaamme kahta kokonaista sivustoa vastakkain. Rakensimme testiä varten itse evästeet ja suljimme niiden avulla asiakkaamme ohjelmistojen käyttäjät pois testistä. Poikkeuksellinen A/B-testi on vaatinut huolellista suunnittelua ja sujuvaa kommunikointia asiakkaan eri kumppaneiden kesken.

4. Sisällöntuotannon toimintamallit verkkokaupalle

Meillä on asiakkaana oman alansa suurin verkkokauppa Suomessa, joka on joutunut kovaan kilpailuun kansainvälisten toimijoiden kanssa. Kasvu on ollut vahvaa, mutta nyt haluttiin kehittää verkkokauppaa seuraavalle tasolle. Haasteena verkkokaupassa on kuitenkin ollut vähäinen uniikki tekstisisältö.

Lähdimme rakentamaan heille maksuttoman löydettävyyden tueksi sisällöntuotannon toimintamalleja ja sitouttamisstrategiaa, joiden avulla saamme koko henkilöstön osallistettua verkkokaupan sisällöntuotantoon ja asiakkaat kirjoittamaan tuotearvosteluja kilpailun muodossa.

5. Älykästä mainontaa matkatoimistolle

Matkailualan Adwords-mainonnassa kilpailu on kovaa ja erottautuminen vaatii nerokkaita oivalluksia ja tehokkaita toimintamalleja. Lähdemme nostamaan matkailualan asiakkaallemme mainonnan tasoa rakentamalla heille tehokkaasti automatiikan varassa toimivaa mainontaa. Mainonnan toimivuuteen rakennetaan skriptit, jotka varmistavat mainonnan pysyvän tehokkaana myös budjetin koon kasvaessa.

Mainosteksteihin tuodaan kokonaan uusia dynaamisia elementtejä, joiden avulla kävijät näkevät mainosteksteissä aina ajankohtaisen hinnan ja mainonta keskeytetään reiteillä, joiden paikat on myyty loppuun. Viikkokohtaiset tarjouskampanjat tulevalle vuodelle automatisoidaan mainontaan kalenteri-integraation avulla, jolloin uudet kampanjat käynnistyvät automaattisesti ja asiakkaille näkyy milloin kampanja on päättymässä.

6. Datan visualisointia ja johdon dashboardeja

Visualisointi auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään asioiden välisiä suhteita, erityisesti silloin kun käsitellään suuria datamassoja ja erilaisia datalähteitä on useita. Viimeisen kuukauden aikana olemme rakentaneet monille asiakkaillemme dashboardeja, joihin tuodaan eri järjestelmistä dataa yhteiseen näkymään. Dashboardeja on tehty nyt muun muassa markkinoinnin, asiakaspalvelun ja ylimmän johdon tarpeisiin.

Nopeaa kasvua, mutta asiakastyön ehdoilla

Huippumielenkiintoisten asiakastöiden lisäksi meillä on luvassa tulevina kuukausina paljon hyviä uutisia. Tulemme tiedottamaan voitetuista asiakkuuksista, alkaneista yhteistyökumppanuuksista ja pian alkavista rekrytoinneista.

Vauhdista ja onnistumisista huolimatta aiomme kasvaa maltilla ja ennen kaikkea asiakastöiden ehdoilla. Jatkossakin haluamme työskennellä mukavien ihmisten kanssa ja kunnianhimoisille yrityksille,  jotka haluavat ongelmakeskeisen lähestymistavan sijaan kehittää aidosti pitkällä tähtäimellä digitaalista liiketoimintaa.

 

Niilo Relander

Advisor

Olen kaupallisesti orientoitunut digitaalisen liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittäjä. Alalla olen työskennellyt vuodesta 2007 ja viimeiset yhdeksän vuotta Suomen tunnetuimmissa web-analytiikkataloissa.