Think STHLM 2024 -tapahtumassa korostettiin AI:n liiketoimintahyötyä ja uuden aikakauden alkua

Lukuaika min

Mirkka Mussalo ja Reetta Järvelin vierailivat Googlen AI-tapahtumassa Ruotsissa. Viimeistään nyt on selvää, että AI on tullut jäädäkseen ja yrityksillä on kova kiire ottaa uudet teknologiat käyttöönsä varmistaakseen kilpailuedun tulevaisuudessakin.

Vierailimme Think STHLM 2024 -tapahtumassa, merkittävässä Googlen järjestämässä AI & Performance konferenssissa. Ruotsissa vietetyn päivän aikana nautimme inspiroivista esiintyjistä, opimme tekoälyn monipuolisista käyttömahdollisuuksista ja kuulimme näkemyksiä mainonnan tulevaisuudesta.

Tapahtumassa kannustettiin yrityspäättäjiä ja digimarkkinoinnin asiantuntijoita siirtymään pelkästä tekoälyn ihailusta sen käytännön hyödyntämiseen. ”Moving from wow moment to how moment”, kuten yksi esiintyjistä osuvasti tiivisti.

Lavalla nähtiin muun muassa bestseller-kirjailija ja tekoälyn asiantuntija Nina Schick, joka korosti tekoälyn roolia liiketoiminnan vauhdittajana. Hän muistutti tekoälyn olevan merkittävä meta-teknologia, joka on mullistamassa maailmaa samalla tavalla kuin internet aikanaan.

Schickin mukaan on välttämätöntä, että ihmiset ja yritykset sopeutuvat AI:n tuomaan muutokseen pikimmiten pysyäkseen kilpailussa mukana. Hän mainitsi malliesimerkkinä Klarnan, joka on hyödyntänyt tekoälyä asiakaspalvelussaan ja tehostanut massiivisesti liiketoimintaansa.

Schickin esitys tiivistyi lentävään lauseeseen: ”Olet joko hyvä tekoälyssä tai huono liiketoiminnassa.”  Tämä kommentti jäi varmasti kytemään yleisön mieliin.

Tulevaisuuden markkinoijan tulee osata hyödyntää dataa tehokkaasti, jotta markkinointia voidaan optimoida tuoton, ei budjetin mukaan.

 

Paneelikeskustelussa digitoimiston, inhouse-markkinointitiimin ja Googlen edustajat pohtivat markkinoijan tulevaisuuden avaintaitoja. Paneelikeskusteluun osallistujat korostivat markkinoijien taitoa rakentaa siltaa markkinoinnin ja teknologian välillä.

He myös keskustelivat yrityksen oman datan ja Googlen tekoälyratkaisujen yhdistämisen tärkeydestä kilpailuedun varmistamiseksi.

Konferenssissa korostettiin myös hyperpersonoidun mainonnan merkitystä, joka mahdollistuu uuden teknologian ansiosta. Tekoäly toimii tässä ”moottorina”, jonka avulla markkinoija voi ohjata ”autoaan” tehokkaammin. ”You are the marketer, AI is the enabler”, kuten yksi iskulauseista kuului. 

Lisäksi keskustelua herätti Performance Max -kampanjan tulevat päivitykset, jotka tuovat mainostajille lisää kaivattua läpinäkyvyyttä ja kontrollia. Tulevat päivitykset osoittavat Googlen sitoutumisen tekoälyn hyödyntämiseen mainonnassa, mikä avaa myös uusia mahdollisuuksia luovien materiaalien, kuten kuvien ja videoiden, tuottamisessa.

 

Yrityksen oman datan hyödyntäminen on tärkeää kilpailuedun saavuttamiseksi.

 

Tapahtumasta saadut oivallukset tarjosivat uusia näkökulmia ja työkaluja tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnan kasvattamiseksi. Tekoäly ei ole pelkästään trendi, vaan olennainen osa tulevaisuuden liiketoimintastrategiaa.

Yritysten on otettava AI käyttöönsä viimeistään nyt, ja löydettävä testaamisen kautta osa-alueet, joissa tekoäly voi tukea ja tehostaa nykytekemistä parhaiten. Muutos on jo täällä. 

Mirkka Mussalo

Head of Paid Search

Minulla on ollut ilo työskennellä digitaalisen myynnin ja markkinoinnin parissa jo 12 vuotta. Ala on todella kiehtova, koska se haastaa muuttumaan ja oppimaan uutta jatkuvasti! Luotsaan OIKIOlla Paid Search -palveluyksikköä sekä markkinoinnin inhouse-tiimiä. Olen myös OIKIOn tekoälytiimin jäsen.