Joonas Kantoluoto

Senior SEO Consultant

Miksi olet hakukoneoptimoinnin konsultti?

Päädyin hakukoneoptimoinnin pariin puoliksi sattumalta, kun hain vuosia sitten opintojen ohessa digimarkkinoinnin harjoittelupaikkaan pieneen helsinkiläiseen SEO-toimistoon. Käytännön tekeminen opetti hyvin sen, että koulun penkillä oppii vain pintaraapaisun käytännön digimarkkinoinnista. Aloin vähitellen ymmärtää paremmin myös hakukoneoptimoinnin teknistä ulottuvuutta, vaikka koulutustaustani ei olekaan tekninen.

Ennen OIKIOta työskentelin pari vuotta isossa vähittäiskaupan konsernissa parilla eri toimialalla, SEO keskeisenä osana työnkuvaani. Takaisin toimistopuolelle minut kannustivat kaksi asiaa:

  1. Halusin jakaa omaa osaamistani samojen haasteiden kanssa painiville sekä
  2. Kehittyä hakukoneoptimoinnin parhaiden tekijöiden parissa.

Molemmat tavoitteet ovat täydellisesti toteutuneet OIKIOlla.

SEO-konsultin tehtävissä hienointa onkin spesifin osaamisalueen hiominen huippuunsa ja hyödyntäminen lukuisilla erilaisilla toimialoilla. Rakastan analyyttistä työtä ja koen suurta iloa toimittaessani asiakkaille heidän liiketoimintaansa ja näkyvyyttään parantavia dataan perustuvia ratkaisuja.

Hakukoneoptimoinnin lisäksi olen erittäin kiinnostunut kuluttajien ostokäyttäytymisestä, palvelumuotoilusta ja brändin rakentamisesta, ja pyrin työssäni tuomaan myös näitä näkökulmia esille SEO-asioita tukemaan.

Mistä ammatillisesta saavutuksestasi olet ylpeä?

On aina erittäin hieno tunne saada asiakkaiden toimialoille keskeisiä termejä hakutulosten paalupaikoille. SEO ei kuitenkaan ole pikavoittojen tavoittelua, vaan pitkän aikavälin johdonmukaista työskentelyä päämäärän saavuttamiseksi. Olen monissa asiakkuuksissa ylpeä siitä, että SEO on saanut keskeisemmän aseman markkinoinnin strategiassa ja työkalupakissa.

Mitä ammatillisia haaveita sinulla on?

Jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen pitävät mielen virkeänä ja työn mielekkäänä. Luen paljon markkinointiin, psykologiaan ja palveluihin liittyvää kirjallisuutta, ja tavoitteenani on tuoda yhä enemmän näiden oppeja myös hakukonetekemiseen. SEO liittyy niin vahvasti eri tieteenaloihin, joten opittavaa riittää. Lisäksi, olisi kiva sijoittua 1. sijalla termeillä hakukoneoptimointi helsinki tai seo helsinki.