Miksi olet digitaalisen markkinoinnin konsultti?
Aloitin työskentelyn digitaalisen markkinoinnin parissa yli 10 vuotta sitten, kun ala oli Suomessa vielä melko lapsenkengissä. Opiskellessani kauppakorkeakoulussa digitaalinen markkinointi tuntui uudehkolta tulevaisuuden alalta ja siksi erityisen mielenkiintoiselta. Tuohon aikaan yhteistyö asiakkaan kanssa alkoi usein kysymyksellä kuten ‘Oletko kuullut Google-hakumainonnasta?’. Koska digimarkkinointi on jatkuvassa muutoksessa, sen parissa työskennellessä on aina jotain uutta testattavaa ja opittavaa, mikä pitää työn mielenkiintoisena ja haastavana. Digitaalisen markkinoinnin monipuoliset kanavat ja mainosmuodot tarjoavat valtavasti erilaisia mahdollisuuksia tavoittaa kohderyhmät eri asiakaspolun vaiheissa mitattavalla tavalla. Tässä työssä nautin erityisesti mahdollisuudesta auttaa erilaisia yrityksiä menestymään ja kokeilemaan uusia asioita omassa digimainonnassaan.
Mistä ammatillisesta saavutuksesta olet ylpeä?
Pitkän digitaalisen markkinoinnin urani aikana olen kokenut monia onnistumisia, mutta erityisesti minua innostavat yhteiset onnistumisen kokemukset asiakkaiden kanssa. Paras tunne tulee, kun voin tukea asiakasta digimarkkinoinnin haasteissa ja nähdä heidän menestyvän ratkaisujen avulla, joita he eivät olisi itse keksineet. Olen ylpeä pitkäaikaisista asiakkuuksista, joiden kanssa olen saanut työskennellä vuosien ajan. Syventyminen heidän liiketoimintaansa ja toimialaansa mahdollistaa tehokkaan ja liiketoiminnan erityispiirteet huomioivan digitaalisen markkinoinnin.
Mitä ammatillisia haaveita sinulla on?
Haaveenani on jatkaa kehittymistä digitaalisen markkinoinnin alalla ja pysyä ajan tasalla uusimmista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista. Haluan jatkuvasti oppia uutta, jotta voin tarjota asiakkaille aina parasta mahdollista palvelua.