Laura Paukkonen

Paid Search Consultant

Miksi olet digitaalisen markkinoinnin konsultti?

Minulla on kaupallisen alan tausta ja pidän numeroista sekä numeroiden analysoinnista. Lisäksi minua kiinnostavat yleisesti myynti ja verkkokaupat. Parhaita asioita omassa konsultin työssä on yhteistyö kumppaneiden (eli asiakkaiden) kanssa ja se, miten voin nähdä toimenpiteiden vaikutukset esimerkiksi myynnin ja tärkeimpien mittareiden kasvussa.

Pyrin tuomaan konsultin työhön mahdollisimman paljon kumppaneiden ja heidän asiakkaidensa näkökulmaa oman asiakaspalvelutaustani kautta. Minulle on tärkeää tehdä työtä asiakkaan kanssa yhteistyössä ja sparraillen.

Mistä ammatillisesta saavutuksestasi olet ylpeä?

Olen ylpeä, että uskalsin useampi vuosi sitten lähteä vaihtamaan alaa, jonka seurauksena muutaman mutkan kautta pääsin OIKIO:lle töihin. On ihana työskennellä todellisten ammattilaisten kanssa ja oppia heiltä alasta syvemmin. Koen myös ylpeyttä aina, kun kampanjassa onnistutaan tekemään hyviä tuloksia tai vastaavasti jos onnistun tekemään hyvän analyysin tuloksista ja jatkotoimenpiteistä.

Mitä ammatillisia haaveita sinulla on?

Ammatillisesti haaveena on kehittää hakumarkkinoinnin syväosaamista ennestään, ymmärtää paremmin konversio-optimointia ja laajentaa strategista ymmärrystä digimarkkinoinnista kokonaisuutena. Toivon, että voin tehdä tulevaisuudessakin töitä verkkokauppojen kanssa ja tehdä työtä yhteistyössä tiiviisti osana kumppaneiden tiimiä.