Miksi olet digitaalisen markkinoinnin konsultti?
Olen digitaalisen B2B-mainonnan ja -markkinoinnin erityisasiantuntija.
Päädyin markkinointialalle, koska halusin yhdistää työssäni aiempaa kokemustani kaupan alalta ja perinteiseltä lehtialalta, sekä kiinnostusta kansainvälisiin asioihin. Sain jo varhaisessa vaiheessa tehdä töitä isojen mainostajien kanssa ja haastavien markkinointikokonaisuuksien parissa.
Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri kansainvälisistä suhteista, ja kokemusta markkinoinnista minulla on monipuolisesti pitkältä ajalta. Fonecta-konsernissa olen työskennellyt eri tehtävissä jo vuodesta 2017, ja OIKIOlla vuodesta 2024.
Mistä ammatillisesta saavutuksestasi olet ylpeä?
Olen Suomen ainoa LinkedInin sertifioima markkinoinnin konsultti (LinkedIn™ Certified Marketing Expert), joita on globaalisti vain muutamia kymmeniä. Läheiset suhteet LinkedIniin ovat tehneet siitä minulle tähän asti tärkeimmän työskentelykanavan.
Mitä ammatillisia haaveita sinulla on?
Suomalainen vientimarkkinointi ja vienninedistäminen markkinoinnin keinoin ovat tulleet minulle tutuksi. Alan ammattilaisten kanssa on mieluista tehdä yhteistyötä. Asiakkaitani ovatkin olleet etupäässä Suomen suuret teollisuus- ja vientialat sekä kansainvälisessä ympäristössä toimiva julkinen sektori. Työskentelen hyvin mielelläni kansainvälisten tiimien kanssa kaikilla mantereilla.