Riku Kiljunen

SEO Consultant

Miksi olet hakukoneoptimoinnin konsultti?

Hakukoneoptimoinnin ihmeelliseen maailmaan päädyin sattumalta, kun hain opiskelujeni ohessa työharjoitteluun pieneen helsinkiläiseen digimarkkinoinnin toimistoon syksyllä 2012. Aloitin keltanokkana työskentelyn linkinrakennuksen ja tekstisisältöjen optimoinnin parissa. Opiskelut antoivat hyvän perusymmärryksen markkinoinnista, mutta kaiken SEO-tekemisen olen oppinut lähes täysin itseopiskelun ja käytännön kautta. Ennen kaikkea myös virheitä tekemällä ja niistä oppimalla.

Ennen OIKIOta olen työskennellyt muutamassa muussa toimistossa ja päässyt konsultoimaan laidasta laitaan B2C- ja B2B-asiakkuuksia. SEO on ollut aina osana päivittäistä tekemistä.

SEO-konsultin työssä kiehtoo ennen kaikkea analyyttisyys, mutta samaan aikaan luovuus. Hienointa on saada kokea onnistumisia asiakkuuksien kanssa, kun heidän verkkosivustonsa näkyvyys hakukoneissa paranee ja liiketoiminta kasvaa. Taustalla on toki aina dataan perustuvat suositukset ja ratkaisut. Unohtamatta ripausta luovuutta.

Hakukoneoptimoinnin ohella itseäni kiinnostaa palvelujen muotoilu sekä kehittäminen. Ennen kaikkea se, että miten tehdä asioita helpommaksi sekä tehokkaammaksi eri käyttäjäryhmille.

Mistä ammatillisesta saavutuksestasi olet ylpeä?

SEO on aina jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä, joten on hienoa nähdä pitkällä aikavälillä kun asiakkaan verkkosivuston näkyvyys ja myynti kasvaa maksuttomasta hakukoneliikenteestä. Unohtamatta, että päästään kärkisijoille bisnekselle keskeisimmillä hakutermeillä.

Ylpeäksi tekee kuitenkin lopulta se, että pitkäjänteisin työn tuloksena SEO-tekeminen otetaan osaksi asiakkaan jokapäiväistä markkinointia. Itse näen, että SEO on todella tärkeä osa markkinointia ja kun asiat ovat kunnossa tämän osalta niin avittaa se myös muita digimarkkinoinnin kanavia.

Mitä ammatillisia haaveita sinulla on?

Opittavaa on paljon aina tekoälystä, palvelumuotoilusta ja koodaamisesta lähtien. Pyrin opiskelemaan mm. näitä itse SEO-työn ohessa. Monet asiat limittäytyvät hakukoneoptimoinnin kanssa eikä se oli pelkästään H1-otsikoiden tai metatietojen hiomista. Ihmisten hakukäyttäytyminen muuttuu myös koko ajan, joka tuo oman mausteensa tekemiseen. Kaiken kaikkiaan ammatillisena haaveena on syventää nykyistä osaamista sekä ymmärtää paremmin muuttuvaa maailmaa.