3+3 tapaa mainonnan suunnitteluun ja mittaamiseen

Lukuaika min

Digimainonnan tehokkuuden seurannassa on tärkeä keskittyä suunnitteluun ja mittaamiseen. Tässä artikkelissa tarkastelemme yhteensä kuutta yksinkertaista tapaa, joilla tulkita mainonnan tuloksia ja kehittää tekemistä entisestään.

Kun keskustellaan digimainonnan mittaamisesta, huomio kiinnittyy usein erilaisiin järjestelmiin, pikseleiden asentamiseen, konversiotapahtumiin ja vastaaviin teknisiin yksityiskohtiin. Näiden taustalla on kuitenkin yksi keskeinen tavoite: datan kerääminen. Mainonnan näkökulmasta dataa kerätään kahdesta syystä: mainonnan kohdentamiseksi ja mediabudjetin tuoton ymmärtämiseksi.

Ennen kuin mainonta edes alkaa, on joitakin keskeisiä toimenpiteitä, jotka voivat valmistella menestyksekästä mainontaa. Näitä ovat esimerkiksi kilpailijoiden mainonnan analysointi, laskeutumissivun valmistelu ja alueellinen testaussuunnitelma. Nämä toimenpiteet auttavat kampanjan suunnittelussa ja tehostavat jopa mainonnan suoriutumista.

Kuitenkin yhtä tärkeää kuin ennakkosuunnittelu, on myös mainonnan tulosten analysointi jälkikäteen. Tässä vaiheessa voimme käyttää erilaisia työkaluja, kuten korrelaatioanalyysiä, joka auttaa yhdistämään myyntidataa mainonnan panostuksiin. Lisäksi voimme tarkastella brändihakujen kehittymistä ja sivukäyntien laatua saadaksemme kokonaisvaltaisen kuvan mainonnan vaikutuksista.

 

Huomioi nämä mainonnan suunnittelussa

 

1. Alueellinen testaaminen

Alueellinen testaus tarjoaa arvokasta tietoa mainonnan vaikutuksista eri maantieteellisillä sijainneilla. Kampanja on hyvä suunnitella alueellisesti, jotta tulosten analysointi on mahdollista ja tilastollisesti pätevää. 

Perusajatus on se, että mainostetaan yhdellä paikkakunnalla, mutta vertailemalla tuloksia toiseen samankaltaiseen paikkakuntaan, jossa ei ole mainontaa. Tällainen lähestymistapa auttaa ymmärtämään, miten mainonta vaikuttaa ja tuottaa tuloksia lyhyellä aikavälillä. Jos dataa on kerätty systemaattisesti, on mahdollista tarkastella myös pidempää aikajännettä.

2. Mainonnalle omistettu laskeutumissivu

Mainonnalle omistettu laskeutumissivu tarjoaa mahdollisuuden mitata mainonnan suoria vaikutuksia. Kun mainos ohjaa kävijän mainonnalle varatulle sivulle, voidaan paremmin seurata mainonnan tuottamaa liikennettä ja tuloksia. Laskeutumissivun tulisi muutenkin olla linjassa mainosten kanssa. Hyvin suunniteltu polku mainoksen näkemisestä kohti konversiota auttaa aina!

3. Kilpailijoiden mainonta

Kilpailijoiden mainonnan seuraaminen tarjoaa arvokasta tietoa markkinatrendeistä ja kilpailuasetelmasta. Vertaamalla kilpailijoiden mainosten sisältöä ja näkyvyyttä omaansa voidaan tunnistaa vahvuudet ja mahdolliset kehityskohteet omassa markkinoinnissa, mikä auttaa hienosäätämään omaa strategiaa ja pysymään kilpailukykyisenä markkinoilla. Tutkimuksen voi tehdä manuaalisesti tai hyödyntää hyvin suunniteltua runkoa, joka on nopea toistaa sesongin tai markkinatilanteen muuttuessa.

 

Tulkitse tuloksia näiden avulla

1. Korrelaatioanalyysi

Korrelaatioanalyysi tarjoaa tilastollisen lähestymistavan mainonnan tulosten mittaamiseen. Keräämällä dataa mainonnan panostuksista ja samanaikaisista konversioista voidaan selvittää, onko näiden välillä positiivista korrelaatiota. 

Analyysi voi paljastaa syvällisempiä yhteyksiä mainonnan eri osa-alueiden ja konversioiden välillä, kuten mainoskanavien, kohderyhmien tai mainosviestien vaikutukset konversioiden määrään ja laatuun. Tämä syvällisempi ymmärrys auttaa tekemään tarkempia päätöksiä mainonnan optimoinnista ja budjetin kohdentamisesta, mikä puolestaan parantaa mainonnan kokonaistehokkuutta ja tuottoa.

2. Brändihakujen määrä

Brändihakujen määrän kasvu on merkki menestyksekkäästä mainonnasta ja onnistuneesta brändin rakentamisesta. Kun asiakkaat aktiivisesti etsivät yrityksen nimeä tai tuotteita hakukoneista, se osoittaa, että mainonta on tehnyt brändin heille tunnetuksi ja houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Tämä heijastaa positiivisesti brändin tunnettuutta ja asiakkaiden kiinnostusta, mikä tukee myyntiä ja liiketoiminnan kasvua.

Brändihakujen jatkuva seuranta antaa arvokasta tietoa siitä, miten brändi kehittyy ja miten mainonta vaikuttaa asiakkaiden käyttäytymiseen. Jos ostoprosessi on pitkä, brändihakujen kehitys voi olla jopa kaikista tärkein mittari.

3. Sivukäyntien laatu

Pelkkä sivukäyntien määrä ei kerro koko totuutta mainonnan tehokkuudesta. Siksi on tärkeää analysoida myös kävijöiden käyttäytymistä ja sitoutumista sivustolla. Eri mittauspisteitä voi olla sivuilla vietetty aika, liidilomakkeen näkyminen näytöllä, toimenpide sivuilla tai palaavien käyttäjien määrän kasvu.

Laadukkaan sivukävijäkokemuksen varmistaminen, kuten selkeän navigoinnin ja informatiivisen sisällön tarjoaminen, voi parantaa kävijöiden sitoutumista ja lisätä konversioiden todennäköisyyttä. Lisäksi sivukäyntien laadun analysointi auttaa tunnistamaan mahdolliset pullonkaulat sivustolla ja ohjaamaan resursseja niiden korjaamiseen, mikä voi parantaa mainonnan kokonaistuloksia.

Yhteenveto

Digimainonnan tehokkuuden osoittaminen ja systemaattinen kehittäminen vaatii monipuolista lähestymistapaa ja erilaisia menetelmiä. Varmista digimainonnan hyvä suoriutuminen ja liity OIKIOn tyytyväisten asiakkaiden joukkoon. Kevään 2024 NPS-kysely osoittaa asiakkaidemme olevan erittäin tyytyväisiä (NPS 83). Tuotamme kehitysajatuksia, teemme paremmin suoriutuvaa mainontaa ja ohjaamme panostuksia tietoon perustuvilla päätöksillä. Lisäksi kanssamme on mukava tehdä töitä. Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!



Mikko Hirvonen

Head of Paid Social & Programmatic

Jos markkinointi kaipaa näkemystä ja uusia ajatuksia, niin löysit oikean tekijän. Tuon seitsemän vuoden digimarkkinointiosaamiseni ja opit palvelualueen vetäjänä yrityksesi markkinointitiimin käyttöön. Koulutukseni myynnistä ja johtamisesta liittävät tekemäni mainonnan osaksi isompaa kuvaa. Arvostan tiimityötä ja uskon parhaiden tulosten syntyvän sitä kautta.