Jyri Vuorinen

Head of Technology

Digitaaliset kanavat ovat tämän päivän sekä tulevaisuuden tärkein kenttä asiakasviestinnässä ja -hankinnassa. Miksi siis en haluaisi olla mukana siellä missä tehdään historiaa?

Suurin intohimoni on päästä luomaan jotain uutta, joka antaa asiakkaalleni merkittävän edun kilpailijoihinsa nähden. Olkoon se sitten ymmärrettävämpää liiketoimintaa, merkittävästi parempaa käytettävyyttä tai vuolaampia asiakasvirtoja.

Mistä saavutuksestasi olet ylpeä?

Olen erityisen ylpeä palautteesta, jota saan asiakkailtani. Hienoimpia hetkiä urallani ovat koulutukset, joissa olen saanut ihmiset oivaltamaan ja innostumaan. Olen myös ylpeä lukuisista sivustouudistuksista, joissa olen saanut estettyä ennalta katastrofit verkkonäkyvyydessä.

Mitä haaveita sinulla on?

Maailmanympärimatkan lisäksi haaveenani on tuoda yrityksen verkkoliiketoiminta näkyväksi ja kuuluvaksi osaksi jokaisen yrityksen sisäistä viestintää. Kivijalkakaupassa kassakoneen voi kuulla kilahtavan ja viikonlopun “pöhinän” aistii kuuntelemalla ja katsomalla myymälää. Verkosta tämä ominaisuus vielä toistaiseksi puuttuu.

Yritysten suuri ongelma verkkoliiketoiminnan ymmärtämisessä piilee siinä, että verkkosivuilla olevat vierailijat ovat yritykselle lähinnä outoja numeroita ilman tietoa siitä, mikä olisi hyvä arvo ja mikä huono. Haluan tuoda verkkoliiketoiminnan näkyväksi ja ymmärrettäväksi osaksi yrityksen sisäistä viestintää.

Lisäksi haluan työskennellä nyt ja tulevaisuudessa yhdessä Suomen ja maailman parhaiden asiantuntijoiden kanssa.