Taru Paavola

Lead Paid Social Consultant

Moikka! Olen some-mainonnan asiantuntija ja työskentelen tällä hetkellä OIKIOlla Lead Paid Social Consultant -roolissa. Minulla on noin viiden vuoden kokemus sosiaalisesta mediasta ja siellä mainostamisesta. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Oulun yliopistosta, mistä sain innostukseni digimarkkinointiin ja mainontaan. Some on kiehtonut minua aina ja olen seurannut jo pitkään sen kehitysaskeleita. Olen viihtynyt OIKIOlla marraskuusta 2019 lähtien ja tehnyt asiakkaillemme pääsääntöisesti some-mainontaa, mutta myös ohjelmallista mainontaa. 

Olen päässyt työskentelemään hyvin erilaisten asiakkuuksien parissa ja kehittämään esimerkiksi verkkokauppa-asiakkaiden ja B2B-yritysten mainontaa. Parhaita hetkiä työssäni onkin nähdä kehitystoimenpiteiden purevan ja uusien ideoiden lähtevän lentoon. Meillä OIKIOlla sparrailu on yksi tärkeimmistä arvoistamme ja pidänkin sparrailu-kulttuuria suuressa arvossa myös asiakastyössä. Uskon avoimeen ja luottavaiseen asiakassuhteeseen, missä uusille ideoille on tilaa ja missä testejä uskalletaan lähteä tekemään.

Lappi on suuri ihastukseni ja vietän pohjoisessa suurimman osan vuodesta. Olen talvi-ihminen ja nautin kirpeistä pakkassäistä ulkoillen tuntureilla tai ihan vain Rovaniemen poluilla. Talvisin tykkään lasketella rinteillä ja niiden ulkopuolella, hiihtää ja retkeillä. Kesäisin pyrin mökkeilemään ja ulkoilemaan mahdollisimman paljon. Jooga kuuluu ympärivuotisiin harrastuksiini samoin kuin kirjojen lukeminenkin.

Sanottua Tarusta:

Tarun käsissä pysyy isompikin kerä lankoja samanaikaisesti. Taru hoitaa vaivattomasti työtehtäviä ja vie projekteja loppuun aina hyvällä positiivisella asenteellaan. Jos eteen sattuu ongelmia tai kysymyksiä Taru etsii ratkaisut näihin kädenkäänteessä.

Vuodenajoista talvi on Tarun lemppari. Työpäivän päätteeksi saatat törmätä häneen hiihtoladulla tai laskettelurinteessä.