Bo & OIKIO: Toimivassa yhteistyössä onnistuu kaikki

Vuonna 2015 perustettu Bo on kasvanut alan merkittäväksi toimijaksi, joka on arvionsa mukaan kaikissa kasvukeskuksissa kolmen suurimman välitysliikkeen joukossa. Alusta alkaen Bo on erottautunut kilpailijoistaan kokonaisvaltaisella brändikokemuksella, digitaalisten työkalujen ja markkinoinnin hallinnalla sekä asiantuntevan tiimin työnjäljellä.

"Kartoittaesamme uutta kumppania, OIKIO erottautui edelläkävijyydellään ja teknisellä erinomaisuudellaan. Kumppanuus on sujunut hyvin ja olemme olleet todella tyytyväisiä luotettavaan ja vaivattomaan yhteistyöhön alan parhaiden ammattilaisten kanssa."

Sagal Kouki , Digital Growth Manager

Yhteistyö

Bo ja OIKIO aloittivat yhteistyön kaksi vuotta sitten, alkuvuodesta 2021. Yhteistyö lähti vauhdikkaasti käyntiin ja huomasimme heti löytäneemme hyvän kumppanuuden.

Yhteistyö on alusta alkaen pitänyt sisällään somemainontaa sekä Google-mainontaa. Ensisijaisesti olemme keskittyneet tulospohjaiseen mainontaan, mutta samalla olemme tuoneet esille Bo:n edelläkävijyyttä brändillisemmillä kampanjoilla. Olemme pystyneet joustavasti tarjoamaan ratkaisuja myös hakukoneoptimoinnin ja web-analytiikan saralla.

“Innostamme toisiamme ideointiin ja yhteistyössä vallitsee luottamus. On ollut hienoa kerta toisensa jälkeen saavuttaa hyviä tuloksia ja silti aina löytää uusia kehityskohteita”, kehuu somemainonnan asiantuntija Mikko Hirvonen.

Lähestymistapamme

Oikean kohderyhmän tavoittaminen oikea-aikaisesti on ollut yksi yhteistyön pääteema. Loppuasiakkaan päätöksentekoprosessi on pitkä. Sen varrella on pystyttävä jäämään mieleen, tarjoamaan kiinnostavaa sisältöä, herättämään mielenkiinto ja lopuksi saattamaan asiakas yhteen palveluntarjoajan kanssa.

Yksittäisiä toimenpiteitä suunniteltaessa on hyvä pitää kokonaisuus mielessä. Nyt alkuvuodesta 2023 olemme kehittäneet erityisesti alueellista mainontaa sekä uusia yhteydenottotapoja. 

“On pystyttävä erottautumaan kilpailijoista ja tarjottava hyvä palvelukokemus jo mainontaa näytettäessä. Hakusanamainosten lisäksi kiinnitämme paljon huomiota sivustoon ja sen kehittämiseen. Bo:n taitavalta tiimiltä tuntuu onnistuvan kaikki mitä keksimme ehdottaa mainosmateriaalien ja laskeutumissivujen suhteen”, iloitsee Google-mainonnan asiantuntija Miia Holmala.

Tulokset

Bo ja OIKIO jakavat paljon samoja arvoja yrityksinä. Varsinkin edelläkävijyys ja alansa paras vaihtoehto ovat molempien toiminnan ytimessä. Vuosi 2023 on alkanut hienosti. Olemme saavuttaneet jopa 70% enemmän yhteydenottoja verrattuna edellisen vuoden tammikuuhun. Tiimi näkee hyvän yhteistyön olevan avainasemassa hyvien tulosten saavuttamiseen. Kaiken lisäksi työskentely on mukavaa sekä palkitsevaa.

Bo

Bo Family Group syntyi palavasta halusta tarjota asuntokaupan ostajille ja myyjille parempaa palvelua. Palvelua, joka olisi ajankohtaisempaa, raikkaampaa, visuaalisempaa, kokonaisvaltaisempaa, koskettavampaa ja vaikuttavampaa kuin kenelläkään muulla. Vuonna 2015 perustettu Bo on laajentunut pienestä turkulaisesta toimistosta alan nopeimmaksi kasvajaksi ja johtavaksi brändiksi Suomessa.

bo.fi