OIKIO on Vuoden Toimisto 2022

Lukuaika min

OIKIO valittiin neljättä kertaa Vuoden Toimisto -tutkimuksen voittajaksi markkinointiteknologiatoimistojen kategoriassa.

OIKIO Digital Performance Agency Oy valittiin eilen Vuoden Toimisto 2022 –tutkimuksen voittajaksi markkinointiteknologiatoimistojen kategoriassa. Voitto oli OIKIOlle kaiken kaikkiaan neljäs. Tänä vuonna markkinointiteknologiatoimistojen kategorian finaalissa kisasi OIKIOn lisäksi kolme muuta toimistoa.

Vuoden Toimisto -voitto on hieno tunnustus erityisesti siksi, että voittajan valitsevat asiakkaat. Kriteereinä ovat yhteistyön sujuvuus, tuloksellisuus sekä toimiston kyky ymmärtää heidän liiketoimintaansa ja tarpeitaan. Tutkimustulos onkin mahtava tunnustus kaikille oikiolaisille. Neljäs voittomme osoittaa, että ajoittain hyvinkin haastavista ajoista huolimatta olemme onnistuneet paitsi kasvamaan kestävästi, myös pitämään asiakkaamme erittäin tyytyväisinä.

Tyytyväisiä asiakkaita ei olisi ilman tyytyväisiä asiantuntijoita. Oikiolaisten työtyytyväisyys on korkealla: viimeisimmässä tutkimuksessa (Q4/2021) OIKIO sai työpaikkana arvosanan erinomainen (8,8 asteikolla 1-10). Uskomme vahvasti, että OIKIOn sparraileva, jatkuvaa oppimista ja yhteisiä onnistumisia juhliva kulttuuri ruokkii hedelmällisiä asiakassuhteita ja tulee olemaan menestystekijämme myös tulevaisuudessa.

Vuoden Toimisto 2022 -tutkimuksen voitto asettaa rimamme yhä korkeammalle. Meille on tärkeää pitää jatkossakin asiakkaamme tyytyväisinä, muuttuvasta toimialasta ja maailman myllerryksestä huolimatta. Syväosaaminen ja proaktiivinen palvelumalli ovat niitä asioita, joiden takia asiakkaamme useimmiten valitsevat meidät. Menestyksestä huolimatta uskomme, että meillä on vielä paljon kasvun paikkoja omassa toiminnassamme, ja jatkuva kehitys ja uuden oppiminen ovat avaimia korkeaan asiakastyytyväisyyteen jatkossakin.

Suuret kiitokset meidän asiantuntijoillemme ja kaikille asiakkaillemme!

Lisätietoja: Heikki Yrjölä, CEO +358405689395

 

OIKIO Digital Performance Agency Oy on digitaalisen myynnin ja markkinoinnin asiantuntijatoimisto. OIKIO on erikoistunut web-analytiikkaan, hakukoneoptimointiin ja online-mainonnan optimointiin. OIKIOn asiakkaita ovat mm. DNA, Oomi, Ilmarinen, LähiTapiola, Metso Outotec, Laakkonen, Suomalainen Kirjakauppa ja YIT. OIKIO työllistää n. 35 digitaalisen markkinoinnin asiantuntijaa. Tyytyväisistä asiakkaista kertovat tuorein NPS 80 sekä Vuoden Toimisto 2022, 2020, 2019 ja 2018 -tutkimuksien voitot teknologia- ja markkinointiviestintätoimistojen kategoriassa.

Heikki Yrjölä

CEO

OIKIOn toimitusjohtaja vuodesta 2021. Taustaa laajasti digitaalisessa markkinoinnissa ja liiketoiminnassa.