Hakumainonta

Kasvata myyntiä ja lisää kysyntää hakumainonnalla

Erittäin kokenut Google-mainonnan tiimimme pitää huolen siitä, että tavoitat tärkeimmät kohdeyleisösi juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Syitä tehdä yhteistyötä SEM-asiantuntijoidemme kanssa

Sertifioitu Google Ads -osaaminen

Olemme yksi harvoista Google Premier Partner -toimistoista Suomessa (vain 3 % toimistoista ansaitsevat statuksen). Kumppanuuden ansiosta tutustumme Googlen tarjoamiin uusiin kampanjamuotoihin ja työkaluihin ensimmäisten joukossa. Meillä on käytössämme Googlen tukitiimi, jolta saamme toimialakohtaista dataa ja säännöllisiä koulutuksia.

Mitattavaa tulosta

SEM-tiimimme koostuu Suomen kysytyimmistä hakumainonnan asiantuntijoista. Työskentelemme maan suurimpien ja vaativampien mainostajien kanssa, ja osa asiakkaistamme operoi myös ulkomailla. Meillä on vankka ja laaja kokemus eri toimialoista ja markkinoista. Pidämme huolen siitä, että tekemisemme arvo on mitattavaa.

Katamme koko ostoputken

Google-mainonta on vuosien varrella muuttunut monipuoliseksi ja kattavaksi kokonaisuudeksi, jolla tavoitat potentiaalisen asiakkaan ostoputken jokaisessa vaiheessa. Perinteisen hakusanamainonnan lisäksi Performance Max, Shopping, Demand Gen, Google Display, YouTube sekä sovellusmainonta ovat osa arkeamme. Kauttamme onnistuu myös Microsoft Ads -mainonta Bingin hakukoneessa.

Lähestymistapamme hakumainontaan

Hakumainonta on merkittävä osa liiketoimintaa

Meille hakumainonta on paljon enemmän kuin pelkkä näkyvyys hakutuloksissa. Se on strateginen työkalu, joka voi muuttaa yrityksen liiketoiminnan suunnan. Tarjoamme ratkaisuja, joiden avulla asiakkaamme voivat saavuttaa tavoitteensa. Teemme tietoisia valintoja siitä, missä hauissa haluamme olla esillä ja miten mittaamme onnistumista näistä hauista.

Hyödynnämme eri kanavien väliset synergiamahdollisuudet

Hakumainonnan asiantuntijamme huomioivat työssään myös hakukoneoptimoinnin, sosiaalisen median ja ohjelmallisen ostamisen. Synergiat SEM:n ja SEO:n välillä tuovat asiakkaillemme huomattavia etuja, kuten parempaa näkyvyyttä hakukoneissa, kattavampia markkina- ja kilpailijatutkimuksia sekä tehokkaampaa mediabudjetin käyttöä.

Huomioimme koko ostoputken eri vaiheet

Google-mainonta on vuosien varrella muuttunut monipuoliseksi ja kattavaksi kokonaisuudeksi, jolla tavoitat potentiaalisen asiakkaan ostoputken jokaisessa vaiheessa. Hakusanamainonnan lisäksi hallitsemme Performance Maxin, Demand Genin, Google Displayn, YouTuben sekä sovellusmainonnan. Mainostamme myös Bing-hakukoneessa

Hakumainonnan palvelut

Operoimme tuloksia tuovaa hakumainontaa eri toimialoilla Suomessa ja kansainvälisesti. Syvennymme liiketoimintaanne ja hyödynnämme eri Google Ads -kampanjamuotoja ja hakualustoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Kanssamme menestyvät niin kuluttajille suunnatut verkkokaupat kuin pitkän myyntisyklin omaavat B2B-yritykset.

Performance Max- ja Shopping-mainonta

Performance Max yhdistää Googlen kanavat yhdeksi kampanjaksi, tavoittaen asiakkaat haussa, YouTubessa, Display-verkostossa, Discoverissa, Gmailissa ja Mapsissa. Shopping-mainokset esittelevät tuotteet suoraan hakutuloksissa visuaalisella ja informatiivisella tavalla. Nämä kampanjamuodot kasvattavat tehokkaasti verkkokaupan näkyvyyttä ja myyntiä.

Google Display- ja Demand Gen -mainonta

Google Display -mainonta tavoittaa käyttäjät heidän suosikkisivustoillaan ja sovelluksissaan, hyödyntäen visuaalisia mainoksia laajassa verkostossa. Demand Gen -kampanjat keskittyvät kysynnän luomiseen ja potentiaalisten asiakkaiden tavoittamiseen YouTubessa, Gmailissa ja Discoverissa, hyödyntäen tekoälyä.

Videomainonta ja YouTube-mainonta

Videomainonta tavoittaa ja aktivoi yleisösi YouTubessa, Google TV:ssä sekä Googlen videokumppaneiden sivustoilla ja sovelluksissa. Mainoksia voidaan kohdentaa esimerkiksi iän, sukupuolen, sijainnin, kiinnostuksen kohteiden, sisältöjen ja verkkokäyttäytymisen perusteella. Videomainonta on tehokas työkalu brändin tunnettuuden ja asiakassitoutumisen kasvattamiseen.

Hakusanamainonta

Hakusanamainonta tavoittaa potentiaaliset asiakkaat juuri silloin, kun he etsivät tarjoamiasi tuotteita tai palveluita. Tarkasti kohdennetut mainokset hakutuloksissa lisäävät näkyvyyttä ja ohjaavat laadukasta liikennettä sivustollesi. Asiantunteva tiimimme optimoi kampanjat saavuttaaksesi parhaat mahdolliset tulokset.

 

Microsoft Ads -mainonta

Microsoft-mainonnan avulla voit tavoittaa yleisösi Bing-hakukoneessa. Kilpailun vähäisyys ja alhaisemmat klikkaushinnat tekevät siitä kustannustehokkaan vaihtoehdon Googlelle. Bing on osa Microsoftin ekosysteemiä ja monissa B2B-yrityksissä oletusselaimena on Edge, jolloin oletushakukone on Bing.

 

Sovellusmainonta

Google Adsin sovelluskampanjoilla voit tavoittaa sovelluksesi nykyiset ja potentiaaliset käyttäjät Google-haussa, YouTubessa, Google Playssa, Google-haun Discoverissa sekä Display-verkostossa.  Sovelusmainonnan avulla voit kasvattaa sovelluksesi käyttäjäkuntaa ja sitouttaa heitä paremmin.

Haluatko parantaa yrityksesi tulosta hakumainonnan avulla?

Tiimi

Aleksi Vähäkoitti

Aleksi Vähäkoitti

Lead Paid Search Consultant

Laura Paukkonen

Laura Paukkonen

Paid Search Consultant

Miia Holmala

Miia Holmala

Senior Paid Search Consultant

Silvia Karkonen

Silvia Karkonen

Paid Search Consultant

Laura Aaltonen

Laura Aaltonen

Senior Digital Marketing Specialist

Henri Lehmusto

Henri Lehmusto

Paid Search Consultant

Jaana Räsänen

Jaana Räsänen

Paid Search Consultant

Emmi Lehto

Emmi Lehto

Paid Search Consultant

Karin Westin

Karin Westin

Senior Digital Marketing Specialist

Miia Heino

Miia Heino

Head of Customers

Mirkka Mussalo

Mirkka Mussalo

Head of Customers

Anna Suokko

Anna Suokko

Senior Digital Marketing Specialist

Ajankohtaista

Oppeja digimainonnassa menestymiseen

Oppeja digimainonnassa menestymiseen

Asiakastyytyväisyytemme on ennätyksellisen korkea (NPS 83). Tämän saavuttamiseksi olemme keskittyneet tuottamaan asiakkaillemme arvoa sekä strategisella että operatiivisella tasolla. Tiimimme on analysoinut digimainonnan keskeisiä osa-alueita ja...

lue lisää