Some-mainonta
Kasvata kysyntää ja tee kauppaa sosiaalisen median eri kanavissa
Toteutamme asiakkaidemme some-mainontaa monikanavaisesti. Avainasemassa ovat automaatioratkaisut, uuden testaaminen, parhaiden käytäntöjen omaksuminen ja vahva algoritmituntemus.
Syitä tehdä yhteistyötä some-mainonnan asiantuntijoidemme kanssa
Tehokkuus ennen kaikkea
Suunnittelemme ja rakennamme jatkuvasti uusia työkaluja, menetelmiä ja ratkaisuja some-mainontaan. Kehitämme tarkasti dokumentoituja prosesseja mainonnan eri työvaiheisiin, jotta voimme keskittyä enemmän liiketoimintasi kasvattamiseen eikä rutiinien pyörittämiseen. Uskomme vahvasti, että ihmisen ei pitäisi koskaan tehdä sitä, minkä robotit ja automaatio voisi yhtä hyvin hoitaa.
Smartly- ja LinkedIn-kumppanuus
Meillä on korkeimman tason LinkedIn-sertifikaatti ainoana Suomessa. Olemme kumppanoituneet Smartlyn kanssa, mikä tarkoittaa että asiakkaamme voivat halutessaan hyödyntää alustan automaatioita ja skaalautuvuutta.
Datan hyödyntäminen somen hyväksi
Asiantuntijatiimimme koostuu kokeneista some-mainonnan ammattilaisista, joilla on monipuolista kokemusta Suomesta ja maailmalta suurten mainostajien some-mainonnan kehittämisestä. Asiantuntijamme eivät pelkästään operoi mainontaa mainonnan ostotyökalujen kautta, vaan hyödyntävät myös asiakkaaan web-analytiikkatyökaluja saadakseen kanavista parhaat tehot irti.
Lähestymistapamme sosiaalisen median mainontaan
Tykkäämme automaatioista
Haluamme mahdollistaa tehokkaan ja dynaamisen mainonnan kaikille some-asiakkaillemme alasta riippumatta. Manuaalisen buustailun, bidioptimoinnin tai kuvanmuokkauksen sijaan uskomme mahdollisimman automatisoituun skaalattavuuteen. Luomme yhdessä asiakkaidemme kanssa kullekin parhaiten sopivan automaatiomallin miksaten niin kaikille sopivia parhaita käytäntöjä, kuin spesifisti räätälöityjä toteutuksia.
Analytiikkatyökaluista kaikki irti
Emme tyydy tavalliseen kampanjastatistiikkaan, vaan seuraamme niin web-analytiikan kuin some-analytiikan valossa tulostason kehitystä. Tämän vuoksi kuhunkin some-konsulttiimme on tarttunut niin analyytikon kuin konversio-optimoijan vikaa, sillä usein kehitysideamme eivät rajoitu pelkästään mainosten muokkaukseen, vaan suosituksemme sisältävät monesti aihioita niin laskeutumissivun, hinnoittelun kuin vaikkapa ostoputken optimointiin.
Jatkuva testaaminen
Some-mainonta on meille jatkuvaa testaamista. Meillä on siis aina käynnissä jonkintasoinen testi liittyen itse mainoksiin, budjetointiin, tavoiteasetantaan, laskeutumissivuihin jne. Lähdemme isommista linjoista liikkeelle, ja löytäessämme toimivia yhdistelmiä viemme testausta yhä hienojakoisemalle tasolle etsien sitä täydellisintä, tuloksekkainta kombinaatiota. Tämän jälkeen sekoitamme pakan uudelleen ja jatkamme kierrosta, sillä aina löytyy jotain testattavaa.
Some-mainonnan palvelut
Some-asiantuntijamme seuraavat herkeämättä toimialan muutoksia, jotta pystymme pitämään asiakkaamme askeleen edellä muita. Hallitsemme monipuolisesti useita eri sosiaalisen median mainoskanavia ja keskitymme niihin, jotka palvelevat parhaiten yrityksen liiketoimintatavoitteita.
Meta: Facebook-mainonta
Facebook on monipuolinen sosiaalisen median alusta, joka tarjoaa laajasti mainosmuotoja ja kohdentamismahdollisuuksia.
Facebook-mainoksia voi hyödyntää asiakaspolun kaikissa vaiheissa brändäävästä taktiseen mainontaan. Facebook-mainontaa voidaan hyödyntää sekä B2C- sekä B2B-markkinoinnissa.
Meta: Instagram-mainonta
Instagram on visuaalinen kanava, jossa korkealaatuiset sisällöt ovat avainasemassa.
Instagram-mainonta tarjoaa tehokkaan tavan tavoittaa nuorekasta ja visuaalisesti suuntautunutta yleisöä. Instagramissa etenkin lyhyet videot, kuten tarinat ja kelat ovat oiva tapa nostaa yrityksen bränditunnettuutta.
LinkedIn-mainonta
LinkedIn on erityisen tehokas B2B-markkinoinnissa, koska se tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa päätöksentekijät ja ammattilaiset useilla toimialoilla.
LinkedIn-mainonnan vahvuudet ovat sen tarkat kohdentamismahdollisuudet: esimerkiksi yrityslistat, työnimikkeet, toimialat ja yrityksen koko.
Pinterest-mainonta
Pinterest on tulevaisuuden suunnitteluun keskittynyt sosiaalisen median alusta, joka tarjoaa mainostajille mahdollisuuden näkyä käyttäjien inspiraatiotauluilla.
Pinterest tavoittaa aikuisempaa yleisöä, jossa etenkin naiset ovat vahvasti edustettuina. Pinterestissä käyttäjät etsivät inspiraatiota ja ideoita.
TikTok-mainonta
TikTok on lyhyiden videoiden jakamiseen keskittynyt sosiaalisen median alusta. TikTok-mainonta on tehokasta erityisesti silloin, kun halutaan tavoittaa nuorekasta ja luovaa yleisöä.
TikTok-yleisö on laajenemassa kovaa vauhtia, ja 30-vuotiaat ovat nopeimmin kasvava yleisöjoukko. Tiesitkö, että TikTokissa vietetään aikaa jopa 90 minuuttia päivässä!
Snapchat-mainonta
Snapchat on suosittu sosiaalisen median alusta etenkin nuorten keskuudessa. Snapchat keskittyy erityisesti lyhyisiin videoihin.
Mainonnassa on hyvä ottaa huomioon mainoksien luovuus sekä interaktiivisuus. Snapchat avataan useita kertoja päivässä, mikä tarjoaa mainostajalle mahdollisuuden näkyä monipuolisesti käyttäjien ruuduilla.
Haluatko saada sosiaalisen median mainonnasta kaiken irti?
Tiimi
Emilia Salonen
Senior Digital Marketing Specialist
Juhani Tapanainen
Social Media Consultant
Miikka-Markus Leskinen
Senior Digital Marketing Specialist
Karin Westin
Senior Digital Marketing Specialist
Taru Paavola
Lead Paid Social Consultant
Laura Aaltonen
Senior Digital Marketing Specialist
Ajankohtaista
Millainen on hyvä sosiaalisen median mainos?
Suomessa sosiaalisen median hyödyntäminen yrityksen markkinoinnissa kasvoi + 2 % vuonna 2023 verrattuna vuoteen 2022, vaikka koko mediamainonnan määrä laski – 2,4 % (Kantar Media 2023). Maksetussa some-mainonnassa esimerkiksi budjetin hallinta,...
Metan Advantage+ Shopping Campaign – Dataohjattua mainontaa verkkokaupoille
Verkkokauppoja on ollut olemassa jo kauan ennen Facebookia, joka perustettiin vuonna 2004. Kuitenkin vasta yli kymmenen vuotta Facebookin perustamisen jälkeen, mainostajien oli mahdollista mainostaa tuotteitaan dynaamisesti Facebookissa. Tämän...
Some hakukoneena ja mainonta – Uudet mahdollisuudet markkinoijille
Kun tietoa tarvitaan nopeasti ja vaivattomasti, mistä ihmiset nykyään sitä etsivät? Edelleen monet siirtyvät vanhasta tottumuksesta suoraan Googleen. Kuitenkin viime vuosina sosiaalinen media on kasvattanut suosiotaan tiedonhaussa, erityisesti...