Markkinoinnin ja mainonnan tulevaisuus on vahvasti tekoälyn tehostama – Tätä oli Google Marketing Live 2023

Lukuaika min

EMEA Google Marketing live 2023 järjestettiin 24.-25.5. Dublinissa. Tämä tärkeä kutsuvierastapahtuma keräsi yhteen Euroopan markkinointipäättäjiä tutustumaan Googlen loppuvuoden julkaisusuunnitelmiin ja kuulemaan kiinnostavaa tutkimustietoa alan tuoreimmista mahdollisuuksista.

Paid Search -tiimimme konsultit Mirkka Mussalo ja Reetta Järvelin kutsuttiin paikalle oppimaan uutuuksista ensimmäisten joukossa. Tästä blogista löydät tapahtuman tärkeimmät tärpit ja tiedot tuoteuutuuksista.

Kattoteemana AI, eli tekoäly

Tapahtumassa julkaistiin lukuisia eri tuoteuutuuksia ja ominaisuuksia. Lähes kaikkia julkistuksia kuitenkin yhdisti yksi asia: AI, eli tekoäly. Tekoälyä tuodaan laajasti mukaan tehostamaan, nopeuttamaan ja täydentämään sitä, mitä me asiantuntijoina nyt jo toteutamme. 

Google on hyödyntänyt tekoälyä jo vuosien ajan tarjoomassaan, mm. hakutulossivun eri ominaisuuksissa ja tietysti myös mainonnan tehostajana. Uusimpien muutosten myötä tekoälystä näyttää kuitenkin tulleen erittäin keskeinen tekijä niin käyttäjäkokemuksessa kuin markkinoinnin ja mainonnan työkaluna.

Useassa puheenvuorossa tuotiin kuitenkin esiin myös sitä, miten AI:n rooli on ainoastaan olla auttava ja tukeva, sen sijaan että se hoitaisi kaikki ihmisen tehtävät.

 

Kiinnostavien esitysten ja asiantuntijapaneelien välissä kutsuvieraille oli tarjolla runsaasti juomaa ja ruokaa.

Tekoäly auttaa kampanjoiden ja visuaalisten elementtien luomisessa

Google on tuomassa laajasti tukea mainoselementtien luomiseen, yksi uusista mainostyökaluista on Automatically Created Assets (ACA). ACA generoi automaattisesti mainoselementtejä hyödyntäen mainostajan laskeutumissivuja sekä olemassa olevia mainoksia ja avainsanoja. Työkalu toimii opt-in tai opt-out periaatteella, eli sen voi halutessaan ottaa käyttöön mainostilillä.

Conversational Experience on sen sijaan sisäänrakennettu Googlen Adsin käyttöliittymässä. Se on tekoälypohjainen kampanjageneraattori, joka auttaa mainostajaa kampanjoiden rakennuksessa. Työkalu tekee ehdotuksia kampanjaelementeistä pohjautuen laskeutumissivuun ja sille annettuihin tietoihin. Työkalulle voi myös antaa tehtäviä ja toiveita, joiden pohjalta se tuottaa uusia ehdotuksia. 

Mainoselementtien luonti on helpottumassa myös Performance Maxin osalta. Google AI for Assets -työkalu poimii mainostajan laskeutumissivuilta elementtejä ja luo niistä kuvia ja copytekstiä. Google AI voi myös generoida tässä kohtaa täysin uusia kuvia käyttöösi. Mainostajalla säilyy kuitenkin täysi kontrolli, sillä elementtejä voi hyödyntää kuten parhaaksi näkee tai jättää hyödyntämättä kokonaan.

Tekoälyä on valjastettu tehostamaan myös videotuotantoa. Tekoälyn avulla pystyy nyt generoimaan useita eri formaatteja (vaaka, pysty, neliö) ja leikkaamaan videoita eri pituisiksi. Googlen mukaan mainostaja voi saada jopa 20% parempia tuloksia hyödyntämällä kaikkia videoformaatteja verrattuna yhden ainoan horisontaalisen videon käyttöön.

Yhteenvetona, uudet mainostyökalut auttavat luomaan tasokkaampia mainoksia helpommin, mikä omalta osaltaan tulee myös tasavertaistamaan kilpailua Googlen ympäristössä. Laadukkaat luovat tulevat jatkossa olemaan pikemminkin edellytys kuin kilpailuetu.

 

Search Generative Experience (SGE) – Uusi tapa hakea ja löytää tietoa

Hakutulossivuun on luvassa isoja muutoksia, sillä siitä ollaan tekoälyn avulla tekemässä keskusteleva ja sisällöltään rikkaampi ja moninaisempi. Tarkoitus on ohjata käyttäjä kysymään kysymyksiä ja käymään keskustelua tekoälyn kanssa. Tekoälyn tuottamat sisällöt tai vastaukset tulevat olemaan kaiken keskiössä.

Mainoksille varatut paikat löytyvät AI-generoitujen sisältöjen yläpuolelta sekä alapuolelta. Mainokset nousevat esiin keskustelun eri vaiheissa alusta loppuun. Sivun sisällöstä on todennäköisesti tulossa paljon aiempaa visuaalisempi ja sen luvataan ymmärtävän kokonaisvaltaisemmin käyttäjän tarpeita kysymysten pohjalta. 

Mainostajan kannattaakin varautua siihen, että tietoa tullaan hakemaan pian hyvin eri tavalla. Yksittäisten hakutermien rinnalle nousee monimuotoisia kysymyksiä ja keskustelevaa tiedonhakua. Tekoälyn voimin myös kuvahausta tulee informatiivisempi, jolloin siitä voi tulla keskeinen ostopolun vaihe.

Hyödyntämällä tekoälyllä höystettyjä mainonnan ominaisuuksia ja työkaluja, kuten Broad Match -kohdistusta, Smart Biddingiä ja Responsive Search Adsia, mainostaja voi varmistaa jatkossakin kattavan näkyvyyden siellä, missä tietoa ja tuotteita etsitään. Entistä edistyneemmät hakumenetelmät voivat jopa nostaa mainostajan klikkaus- ja konversioprosentteja.

Orgaanisen hakunäkyvyyden puolesta ei näillä näkymin ole syytä myöskään olla liian peloissaan. Uuden hakutulossivun myötä Google tulee todennäköisesti saamaan yhä enemmän käyttäjiä, joita ohjataan jatkossakin hakukoneesta hyvien sisältöjen pariin.

Tapahtumassa tuotiin paljon esille AI:n ja ihmisen yhteistyön merkitystä. Kuvassa Dr. Thomas Camorro-Premuzic puhuu ihmisen ja koneen suhteesta.

 

Performance Max -kampanjamuoto jatkaa uudistumista

Performance Max on Googlen ylpeyden aihe, ja se on saanut laajaa huomiota myös tuotekehityksen näkökulmasta. Kampanjoihin on tulossa mm. mahdollisuus bidata asiakkassegmentin perusteella, jolloin budjetin allokointi ja kohdistaminen paranee. Kampanjassa on nyt jo mahdollisuus bidata enemmän uusille asiakkaille, mutta lisäyksenä tähän on tulossa mahdollisuus bidata enemmän high value -asiakkaille.

Tämän lisäksi tulee mahdollisuus kohdistaa mainontaa myös asiakkaille, jotka ovat jo olleet kosketuksissa yrityksen kanssa. Kohdistusmahdollisuuksien laajentaminen auttaa tavoittamaan asiakkaat jokaisessa ostopolun vaiheessa.

Luvassa on myös lisää odotettuja muutoksia – Google parantaa näkyvyyttä Performance Max -kampanjoiden tuloksiin. Luvassa on laajempaa hakutermidataa sekä avointa tietoa mainoselementtien toimivuudesta. Jatkossa pystymme siis helpommin optimoimaan kampanjoita kohti yhä parempia tuloksia.

 

Parannuksia analytiikkaan ja ensimmäisen osapuolen datan hyödyntämiseen mainonnassa 

Ensimmäisen osapuolen dataan perustuvat kohdistusratkaisut ovat kehityksen keskiössä. Kuulimme tulevista kehityksistä, joiden avulla mainostajat pystyvät tulevaisuudessa vielä paremmin hyödyntämään ja käsittelemään ensimmäisen osapuolen dataa. Ratkaisuissa on keskitytty vahvasti tietoturvaan ja omistajuuden hallintaan.

GA4 siirtymän myötä on luvassa myös yhä enemmän integraatioita analytiikan ja Google Adsin välille. Yksi näistä on Audience Builderin lisääminen Google Ads -käyttöjärjestelmän sisään, mikä helpottaa ja suoraviivaistaa GA4-yleisöjen ja predictive audiences -yleisöjen hyödyntämistä mainonnassa.

Toinen hyödyllinen integraatio koskee GA4 -attribuutiomalleja, joita pystyy pian tarkastelemaan ja vertailemaan suoraan Google Adsissä.

OIKIOn Head of Paid Search Mirkka Mussalo ja Team Lead Reetta Järvelin nauttivat Googlen kutsuvierastapahtumasta ja saivat taas paremman käsityksen siitä, mihin suuntaan ala on menossa.

 

Muita kiinnostavia uutuuksia mainonnan optimointiin

Yksi nykyisen Broad Match -kohdistuksen kompastuskivi on tähän saakka ollut bränditermit ja niiden sotkeutuminen geneerisiin hakuihin, hankaloittaen raportointia ja optimointia. Googlen uusi Brand Restrictions hyödyntää tekoälyä rajaamaan pois entistä tehokkaammin ainoastaan halutut bränditermit, rajoittamatta kuitenkaan muuta hyödyllistä näkyvyyttä. 

Toki odotamme myös uusinta, päivitettyä Google Ads -käyttöliittymää. Käyttöliittymä lupaa mullistaa työskentelymme tuomalla mukanaan useita tekoälyelementtejä sekä helposti tulkittavia huomioita mainonnan tuloksista. Parempi navigaatio mahdollistaa nopeamman työskentelyn suoraan käyttöliittymässä.

 

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Suurin osa uusista ominaisuuksista ja työkaluista tullaan jalkauttamaan ensin englanninkielisille markkinoille, jonka jälkeen jalkautukset jatkuvat globaalisti. Voimme siis odottaa Suomeenkin isompia päivityksiä jo Q3 aikana.  

Toimialamme suola on jatkuva muutos ja uuden oppiminen – sitä on varmasti tulossa näiden lanseerausten myötä jatkossakin lisää. Blogistamme voit seurata ensikokemuksia ja hakea lisätietoa uutuuksista.

Googlen sanoin, mainostajalla on edessään mielettömien mahdollisuuksien aikakausi!

Reetta Järvelin

Paid Search Consultant & Team Lead

Olen monipuolinen digimarkkinoinnin asiantuntija, jolle hakusanamainonta on erityisen lähellä sydäntä. Autan asiakkaitani kehittymään ja kasvamaan hyödyntäen mm. OIKIOn edistyksellisiä työkaluja ja parhaaksi todettuja toimintamalleja.